Otteluennakko - Ryhtiliikettä metsästämässä

02.12.2016

Miesten edustusjoukkueen vieraaksi lauantai-iltana Myyrmäen Urheilutalolle saapuu SBS MODO. Viime kierroksella sarjapisteet Latokartanoon töpeksinyt Edari hakee taas pikaista paluuta voittojen tielle, samoin kuin viime kierroksella kolmen ottelun voittoputkensa katkaisemaan joutunut illan vieras.

Sarjataulukossa kolmantena oleva SB Vantaa on viime aikoina tuskastellut loukkaantumisten kanssa ja lauantain otteluunkin kokoonpano elää aina pelin alkuhetkille asti. Yllättävänkin paljon maaleja viime aikoina omiin päästäneen Edarin suurin petrauksen paikka on kuitenkin koko viisikon puolustuspelaamisessa, sillä nyt nähdyillä päästettyjen määrällä on vaikea pelejä ilta toisensa jälkeen voittaa. Lauantain pelissä selässä olevia nimiä isompaan asemaan nouseekin logolle pelaaminen ja yhteisen tavoitteen puolesta uhrautuminen.

SBS MODO on IHS:n ohella ollut yksi syyskauden valopilkuista ja komeilee sarjataulukossa hienosti sijalla 7. Tiukkoja pelejä tärkeästi nimiinsä kääntänyt ryhmä on onnistunut kampeamaan voittoja niin vieraista, kuin kotonaankin ja lauantaina Temppelillä kaukalon toiseen päähän astelee taatusti iskukykyinen vieras, joka on sopivan ärsytetty viime kierroksella koetun ison tappion myötä.

Joukkueet eivät ole aikaisemmin kohdanneet sarjapelien merkeissä.

Parhaat pistemiehet:

SB Vantaa: Jonne Koskinen 9+6=15
SBS MODO: Christopher Rehn 26+5=31

Seuraa heitä:

SB Vantaa: #6 Isto Ohvanainen – Edarin pistepörssin kutonen kantanut vastuunsa hyökkäyspäässä ja täyttänyt paikkansa roolissa kuin roolissa. Kokeneen taiturin arvo vain kasvaa, kun muita ratkaisupelaajia on sivussa.

SBS MODO: #97 Christopher Rehn – Järkyttävällä tahdilla maaleja paukuttanut joukkueensa todellinen syömähammas dominoi lohkon pörssejä. Ollut mukana puolessa joukkueensa tekemistä maaleista ja arvo ryhmälle on mittaamaton, hyvä esimerkki edellisestä pelistä, jossa SBS MODO hävisi lukemin 15-8, mutta tehotykki onnistui kuitenkin kasaamaan kuuden pisteen (5+1) illan.

 

SB Vantaa vs SBS MODO lauantaina 3.12.2016 klo 18:30 @ Temppeli (Myyrmäen Urheilutalo)

06.04.2024Joukkueiden avoimet harjoitukset käynnissä!
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17

Siirry arkistoon »