Otteluraportti - Vaisut vieraspelit saivat jatkoa

29.11.2016

IHS - SB VANTAA 10-7  (2-1, 3-2, 5-4)
Tilastot

 

Miesten edustusjoukkue matkasi lauantaina sarjansa väkevästi avanneen IHS:n vieraaksi ja joutui lopulta poistumaan Latokartanon liikuntahallista ilman arvokkaita sarjapisteitä. IHS jatkoi syyskauden mahtivirettään ja jatkaa voittopisteiden myötä sarjataulukon toisella sijalla, kolmen pisteen päässä takana vaaniva SB Vantaa joutuu sen sijaan raapimaan hieman päätään, jotta voittoisa vire jälleen mahdollisimman pian löytyy.

Edarin pisteykkönen Samuli Raumanni pääsi jo 19 sekunnin pelin jälkeen yrittämään rangaistuslaukauksesta illan avausosumaa, mutta Ville Vornanen IHS-maalilla nollasi yrityksen näyttävästi. Ottelun ensimmäistä maalia saatiin odottaa aina erän puoliväliin asti, jolloin kotijoukkue siirtyi johtoon sekavan maalinedustilanteen seurauksena. IHS lisäsi johdon jo kahteen ajassa 11:34, erätaukolukemiksi 2-1 ampui reilu minuutti ennen summeria Niko Stark kauden seitsemännellä maalillaan.

Toisenkin erän ensimmäisestä maalista vastasi illan isäntä, jonka jälkeen ajassa 29:39 tälläsi Petteri Sarnas komeasti Edarin jälleen maalin päähän. IHS:n kuitti nähtiin jo seuraavassa vaihdossa, mutta tämän jälkeen osui jälleen vantaalaisjoukkue, kun Tero Koski viimeisteli Juuso Pohjosen tyylikkäästä esityöstä numeroiksi 4-3. IHS karkasi kuitenkin erän loppupuolella vielä ylivoimaosumalla kahden maalin karkumatkalle hivenen kyseenalaisesti tuomitun rangaistuksen aikana.

Päätöserän alkuun pääsi IHS toistamiseen yrittämään ylivoimalla ja jälleen helähti vantaalaismaalissa, mutta Edari nousi vielä peliin mukaan Isto Ohvanaisen ja Sami Verkkoperän maaleilla. Kotijoukkue luotti kuitenkin vahvasti kyttäilevään taktiikkansa ja vastaiskut tuottivatkin kerta toisensa jälkeen tulosta, lopulta IHS tyylitteli taululle jo rumat 10-5 lukemat tehokkaan viimeistelynsä ja vieraiden virheiden turvin. SB Vantaa kaunisteli kahdella maalilla vielä numeroita ottelun loppuminuuteilla, mutta sarjapisteisiin ei vantaalaisjoukkue onnistunut enää kirillään tarraamaan.

 

Erikoista

Pallonhallinta ja pelin kontrollointi ei sarjapisteisiin riittänyt ja jälleen joutui myös pelin aktiivisempi osapuoli kuluttamaan jäähypenkkiä vastustajaa enemmän.

Muuta

Puolustajan paikalla taistellut Teemu Sorvari esiintyi todella vahvasti ja valittiin ottelun arvokkaimmaksi pelaajaksi.

29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
11.03.2024Joukkueiden try-out harjoitukset
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17
10.11.2023Naisten edustuksen kuulumisia

Siirry arkistoon »