Timanteilla tahmeaa liikettä Ruskeasuolla

22.09.2016

Timanttien syksyn harjoituspelit jatkuivat Ruskeasuolla jossa kohdattiin M-Teamin joukkue.

Timanttien aikaisemmista peleistä tuttu syke oli tiessään, ja liike oli kuin vanhassa dieselmoottorissa konsanaan.

Ajassa 3.21 Timantit päästivät pelin ensimmäisen maalin kun karmivan vaihtovirheen seurauksena peliä ei päästy purkamaan oman maalin tuntumasta. Vastustaja teki maalin aivan luukulta rystypuolen aavistuksen voimattomalla sutaisulla.

Kellolla oli lukemat 4.06, kun Siiri runnoi itsensä keskeltä väkisin läpi vastustajien puolustajien ja saatuaan mailan vapaaksi, veti liikkeestä hienon vedon takayläpeltiin. Peli tasoihin.
Ajassa 12.05 Timanteilla oli vapari jossa –normaalista poiketen- Timanteilla oli pelaajia maalilla rakentamassa maskia. Maskin rakentaminen kannatti koska Siirin veto vaparista painui suoraan verkoon. Timantit maskimaalilla johtoon 2-1. Erän päätöslukemiksi kirjattiin 3-1, kun hyvin tsempannut Vivi paineli väkisin keskeltä aivan maalin eteen ja veti pallon etualanurkkaan ajassa 13.13.

Toinen erä olikin sitten melko selvästi vastustajan, kun Timantit löysäilivät vastustajalle kolme maalia putkeen. Erää oli pelattu vain 53 sekuntia kun puolustajamme ohitettiin laidan vieressä. Kun hyökkääjämme ei ajanut heti kiinni vastustajaan (pakki juoksi vastustajan takana ja hyökkääjä vieressä) pääsi tämä juoksemaan esteettömästi kohti Helenan maalia. Veto alanurkaan ja kavennus 3-2 vastustajalle. Vain minuutti edellisestä kun koko Timanttien kentällisen loiva liikehdintä päättyi vastustajan tekemän vanhanaikaiseen. Peli oli yllättävän nopeasti tasan 3-3.


Kuten ostoskanavallakin, ei tässäkään ollut vielä kaikki! Ajassa 27.18 venyi Timanttien vaihto jälleen pitkäksi ja se kostautui kieltämättä hienolla ylänurkkavedolla   ja M-Teamin 4-3 johtomaalina.

Kolmannen erän alku oli vielä murheellisempi kuin toisen erän alku.

Tämä siksi, että nyt ehti erän alusta kulua vain 45 sekuntia kun vastustaja leipoi jälleen maalin.
Kun Timantit antoivat vastustajalle tilaa, pääsi hyökkääjä kääntymään ja napauttamaan takaylänurkkaan kovan vedon jonka edessä Helena oli täysin voimaton, M-Team jo 5-3 johtoon.

Vaikka Timantit olivatkin tänään kokolailla dieselillä tankattuja,  ei joukkueen sitkeyttä voi moittia.
Nelli kavensi pelin pienestä kulmasta ylös suuntautuneella vedolla ajasssa 35.54. Vastustajan maalivahdin torjunnan kautta sisään etunurkasta menneeseen maaliin ei tähänkään syöttäjiä.
Timanttien ilta ei mennyt aivan vihkoon kun Emmi (Nappari) nousi oman maalin takaa laitaa pitkin ja syötti pitkän syötön keskellä vauhdissa olleella Sagalle. Saga toi Timantit tasoihin läpiajosta ajassa 37.35. Sagan 5-5 maali oli pelin viimeinen ja näin Timanttien tulokseksi jäi tasapeli.

220916M-team.jpg

Timanttien pelistä puuttui tänään syke ja terävyys. Vastustajaan ei menty kiinni ja kentällä sijoituttiin hieman väärin useaankin otteeseen. Aikaisemmissa peleissä poissaolleet vaihtovirheet ilmeisesti keskittyivät sitten tähän peliin. Myös vaihdot karkasivat pariin otteeseen hieman pitkiksi.
Jotain takkuisesta ja puuromaisesta pelistämme kertoo sekin, että vain yhdessä maaleistamme oli syöttäjä.

Hienoa oli kuitenkin se, miten joukkue nousi tasoihin ja Lillinkin hienoa vääntämistä oli kiva katsoa. Hienoa oli myöskin se, että molemmat polvensa loukannut Sini tuli paikalle katsomaan peliä. Tämä on hyvä osoitus Timanttien hyvästä joukkuehengestä.

Timanttien tehot

Siiri Santala                                 2+0
Nelli Korhonen                             1+0
Vivian Söderlund                          1+0
Saga Puuska                                1+0
Emmi Nappari                              0+1



 

11.03.2024Joukkueiden try-out harjoitukset
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17
10.11.2023Naisten edustuksen kuulumisia
04.09.2023Uudet 2016- ja 2017-syntyneiden salibandyjoukkueet

Siirry arkistoon »