Edarille tärkeä jatkosopimus ja toivottu paluumuuttaja

10.06.2016

Miesten edustusjoukkue on solminut jatkosopimuksen viime kaudella väkevästi esiintyneen Lauri Bergin kanssa, lisäksi vantaalaisjoukkueeseen paluun tekee maalivahti Niilo Nevalainen.

Lauri Bergistä osattiin preseasonilla annettujen vahvojen näyttöjen jälkeen odottaa mielenkiintoista lisää vantaalaisjoukkueeseen riveihin, mutta nuorukainen pisti vielä odotuksiakin paremmaksi. Runkosarjan 13 maalia on kova saldo ensimmäiseltä kokonaiselta kaudelta miesten sarjassa ja lopulta sisäisen pistepörssin viidenneksi saldolla 13+8=21 noussut hyökkääjä kipusi Edarin ykköstykkien joukkoon. 21-vuotias lujaa ampuva laituri kiritti itsensä vielä kevään isoissa peleissä todella kovaan iskuun ja kantoi vastuuta Kontiolahdella pelatussa Game 2:ssa ampumalla LeBa-96:n verkkoon molemmat vantaalaisjoukkueen maalit.

26-vuotias Niilo Nevalainen on seuran omia kasvatteja ja täydentää hienolla tavalla Edarin maalivahtitrion. Hyvin peittävä ja vikkelät kädet omaava veräjänvartija on viime kaudet pelannut Indiansin riveissä ja kuulunut 2.divarin kärkivahteihin, Nevalaisen sopimuksen myötä SB Vantaan maalivahtiosasto on jälleen täyttä timanttia ja varmuudella sarjan ehdotonta eliittiä. Viime kaudella paluumuuttaja pelasi Edarin kanssa samassa lohkossa kolmanneksi yltäneen Indians II:en maalilla 13 ottelua torjuntaprosentilla 80,17.

Edarin sopimustilanne 10.6.2016:

Maalivahdit:

#1 Niilo Nevalainen (Indians II)
#39 Aleksi Paakkari
#73 Ville Vornanen

Kenttäpelaajat:

#6 Isto Ohvanainen
#8 Petteri Sarnas
#11 Samuli Thamm
#13 Samuli Raumanni
#17 Teemu Sorvari
#19 Jonne Koskinen
#20 Benjamin Iles
#57 Tero Koski
#66 Chris Starck
#67 Jukka Kaunisto
#77 Lauri Berg
#86 Niko Stark
#93 Hannes Kettunen (Team Fysio Fox, 3-div.)

(suluissa pelaajan viime kauden seura, jos ei SB Vantaa)

06.04.2024Joukkueiden avoimet harjoitukset käynnissä!
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17
10.11.2023Naisten edustuksen kuulumisia

Siirry arkistoon »