Timanttien Särkkäcup päättyi jännitysnäytelmään

15.05.2016

Timantit matkustivat perjantaina Tampereelle Särkänniemen Salibandycupiin. Ilta vietettiin alkulohkon peleihin valmistautuen hotellilla, mm. nauttien ei niin salamannopean ravintolan ruokatarjonnasta.  Tämän jälkeen olikin aika painua suoraan pehkuihin, aamuherätys kun oli jo kuudelta.

20160514_104234.jpg
Lauantain aamuvarhaisessa matsissa kohdattiin paikallinen Classicin joukkue.

Peli alkoi Timanttien kannalta loistavasti kun Siiri vei joukkueemme johtoon ylänurkkalaukauksella jo ajassa 1.17. Timanttien vahvan ensimmäisen erän toinen maali syntyi Elsan hienosta syötöstä kun Isla toimitti pallon kaikessa rauhassa maaliin aivan lähietäisyydeltä. Peli oli ensimmäisen erän jälkeen 3-0 kun Emmi (Nappari) katkaisi vastustajan avaussyötön ja eteni vetosektorille. Emmin veto painui maaliin ajassa 13.40.


Timanttien toinen erä taas alkoi heikosti, kun Classic pääsi kaventamaan välittömästi erän alkuun.
Classic sai pallon jo toistamiseen Timanttien verkkoon löysähkön pelailun jälkeen kun toista erää oli pelattu vasta 2 minuuttia. Ajassa 17.00 tehty 3-2 kavennus jäi kuitenkin ottelun lopputulokseksi Timanttien tiivistäessä puolustustaan.


Alkulohkon ja aamun toinen peli oli SB Vaasan joukkuetta vastaan. Tämäkin peli alkoi Timanttien kannalta loistavasti, kun Elsa syötti Islan puolittaiseen läpiajoon jonka päätteeksi Isla pamauti pallon oikeaan yläkulmaan ajassa 27 sekuntia. Peli oli jo 2-0 ajassa 4.35 Islan iskiessä Siirin laukauksen maalivahdin torjunnasta sisään. Timantit hankkiutuivat 3-0 johtoon aloituksen jälkeen Siirin syöttäessä ja Elsan maalatessa. Ajassa 7.35 peli oli jo 4-0 kun Emmi (Nappari) laukoi tarkasti maalin ylänurkkaan.
Timantit päättivät erän 5-0 johtoon Siirin hienolla ”vanhanaikaisella” sekä Sinin kovalla kaukovedolla. Sinin 6-0 maali syntyi vain sekunti ennen peliajan päättymistä.


Timantit hallitsivat myös toista erää Vaasaa vastaan.  Elsan syöttö tavoitti maalille unohdetun Islan joka lisäsi johdon jo seitsemään maaliin. Nelli paukautti Timanttien 8-0 maalin kaukolaukauksella ajassa 19.38 ja heti perään Siiri teki jo 9-0 maalin vain 7 sekuntia edellisestä maalista. Vaasa avasi maalitilinsä hieman huolimattoman syötön jälkeen kun toista erää oli jäljellä vajaat neljä minuuttia. Timantit kuittasivat maalin vajaan minuutin kulutta Islan ollessa maalintekijä Siirin syötöstä.
Loppunumerot 11-1 Timanteille viimeisteli Emmi (Nappari), Emmin maaliin ei syöttäjiä.

Timantit etenivät lohkonsa voittajana ja eniten maaleja tehneenä joukkueena suoraan turnauksen neljän parhaan joukkoon.

Ennen sunnuntaisia jatkopelejä koettiin pieniä jännityshetkiä, kun bussiimme tuli sähkövika, ja se jäi Spiralin pihaan. Onneksi paikallinen nysse kulki Spiralilta suoraan hotellimme eteen. Hotellilla suoritetun huoltotaoun jälkeen joukkue suuntasi nyssen kyytiin turvautuen sateiseen Särkänniemeen.

20160514_130215_resized.jpg

Muutaman sateisen ja hurjapäisen tunnin jälkeen saapui bussifirman uusi bussi noutamaan joukkuetta Särkänniemestä. Lämpöisten suihkujen ja vaatteiden vaihdon jälkeen pääsimme sitten illalliselle ja pienelle iltakävelylle. Tammerkosken sillalla olevat rakkauslukot herättivät tytöissä suurta huvitusta..

Sunnuntain välieräottelussa kohdattiin Pirkkalan Pirkat-joukkue. Pelin panoksena oli paikka turnauksen finaalissa. Kyseinen joukkue tiedettiin etukäteen vahvaksi joukkueeksi jossa pelasi muutamia fyysisesti vahvoja yksilöitä. Timantit taistelivat koko joukkueen voimin ja pelaajamme pystyivät pitämään pelin tasaisena agressiivisella vääntämisellä.

Ajassa 12.15 Timanteilla oli omassa päädyssä vapari joka annettiin ahtaaseen tilaan. Puolustajamme tuodessa palloa ylös katkaisivat Pirkat syöttöön päättyneet ylösnousun karvauksella ja lähin hyökkääjä toimitti pallon hyvin pelanneen Helenan taaksen viidestä metristä lähteneellä kovalla vedolla.
Timantit taistelivat hyvin takaiskusta huolimatta ja tauolle mentiin maalin tappiolla.
Kohtuullisen tasainen vääntö jatkui toisessa erässä Pirkkojen painostaessa hienokseltaan. Helenan muutamat torjunnat pitivät pelin tasaisena ja Timanteillakin oli hetkensä. Valitettavasti Pirkat pääsivät tekemään ottelun viimeisen maalin ajassa 24.54. Maalia edelsi vastustajan vapari jossa puolustajamme ja lähin hyökkääjäämme sijoittuivat hieman väärin. Kumpikaan pelaajista ei peittänyt palloa ja maalia, vaan vastustaja pääsi hyödyntämään syntyneen ”kujan” etenemällä lyhyestä vaparista vetoetäisyydelle ja laukaisemaan maalin. Timanttien kunniaksi on sanottava se, että joukkueen taistelutahto säilyi pelin loppuun asti eivätkä numerot pääseet romahtamaan. Peli turnauksen lopulta voittaneelle Pirkat-joukkueelle siis 2-0 ja Timantit pronssipeliin.

Pronssipelistä tulikin sitten todellinen jännitysnäytelmä. Vastustajaksi peliin tuli WFT Valkeakoskelta. Äärimmäisen tasaisessa pelissä Timantit pääsivät ylivoimalle kun vastustajalla oli kentällä kuusi pelaajaa.
Hieman takkuillut ylivoima päättyi kuitenkin Timanttien 1-0 johtomaaliin ajassa 6.10. Isla syötti pallon hieman viistosti Elsalle joka veti pallon välittömästi maalin. Timanttien hyvä toinen erä tuotti vielä toisen hienon yhdistelmän joka vei Timantit 2-0 johtoon. Vajaa 3 minuuttia ennen erän päätöstä Siiri antoi hienon syötön Elsalle laitaan josta Elsa syötti välittömästi poikittain Islalle. Nopea veto painui maaliin ja näissä numeroissa mentiin tauolle.

Toinen erä alkoi Timanttien kannalta heikosti kun Timanttien puolustaja meni katkaisemaan WFT hyökkäystä. Pallo kimposi puolustajan ja hyökkääjän mailojen välistä vauhdissa olleen hyökkääjän juoksulinjalle. Vastustajan hyökkääjä ehti nopeammin palloon ja veti pallon läheltä takanurkkaan.
WFT sai maalista hengen päälle ja painosti seuraavat neljä minuuttia. Peli alkoi jälleen siirtyä Timanteille ja painetta ja tilanteita saatiin vastustajan maalille. Valitettavasti WFT pääsi tasoittamaan kun vastustaja katkaisi Helenan heiton keskialueella. Nopea ja yllättävänkin tarkka veto pomppasi maasta juuri ennen Helenan jalkatorjuntaa ja päätyi kohti alanurkkaa. WFT oli tullut tasoihin ajasssa 24.58.


Timanteista näkyi se, että arpapeliä muistuttavaan rangaistuslaukauskisaan ei haluttu mennä.
Timantit saivat hengen päälle ja ryhtyivät luomaan voimakasta painetta vastustajan maalille. Valitettavasti tapahtui kuten niin usein näissä tilanteissa. Timantit menettivät pallon oman puolustusalueen laidassa ja puolustajat siirtyivät hieman kohti laitaa jolloin nopea poikittaissyöttö viiletti ohi puolustajiemme toisessa aallossa tilanteeseen nousseelle vastustajalle. Nopea rannari painui kiusallisesti tolpan juuresta aivan maalin nurkkaan. Kieltämättä hieno maali vei vastustajan 3-2 johtoon ajassa 28.58. WFT oli hyödyntänyt maalipaikkansa todella hyvin ja trilleri oli saanut päätöksensä vaikka Timantit kehittivät vielä loppuun muutamia tilanteita.

Pelin jälkeen oli kentällä surullisia Timantteja joista jotkut ottivat tappion raskaasti.
Surun keskellä on kuitenkin hyvä muistaa se, että Timantit pelasivat hyvän turnauksen ja taistelivat jokaisessa pelissä. Peliesityksessä ei ollut mitään hävettävää.
Erityisesti on paikallaan mainita maalille hyvin kotiutuneen Helenan torjunnat jotka pitivät joukkuetta pystyssä molemmissa sunnuntain peleissä.

Timanttien Särkkäkokemusta oli mukana tukemassa Westpro4U hyväntekeväisyysjärjestö. ISO kiitos tuesta koko joukkueen puolesta.

2_WPRO4U.JPG

Kiitos kaikille Timanteille, valmennukselle, huoltajille, innokkaille fanimatkalaisille, ja Niemien letittämölle - reissu oli tosi kiva ja taas ollaan yhtä kokemusta rikkaampia!

Villeimmät whatsapp-keskustelut turnauksen jälkeen ovat jo lähettämässä Timantteja seuraavalle turnausmatkalle Rovaniemelle. Tai Amerikkaan. Särkän reissun kuvat löytyvät kuitenkin sitä odotellessa kuva-albumistamme.

Timanttien tehot turnauksessa:

Isla Piispa                                     6+1
Elsa Rahikainen                             2+5
Siiri Santala                                  3+3
Emmi Nappari                               3+0
Sini Riikonen                                 1+0
Nelli  Korhonen                              1+0

06.04.2024Joukkueiden avoimet harjoitukset käynnissä!
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17

Siirry arkistoon »