B/C-tytöt - P04 Black EA:lla

13.05.2016

Vantaan B/C tytöt pelasivat tänään toisen harkjoituspelin seuran 04-poikia vastaan.
Ensimmäinen kohtaaminen huhtikuun puolella toi voiton tytöille 2-3.
Tänään oli poikien vuoro voittaa samoilla lukemilla 2-3. Ottelu alkoi kutakuinkin samoin kuten ensimmäinenkin, pojat juoksivat, hakivat paikkaa ja liikuttivat palloa. 
Tytöillä taas pallo pomppi lavassa ja oli hirmu kiire vaan mennä eteenpäin.
Ensimmäinen erä oli selkeästi poikien hallintaa kentän eri osa-alueilla. 

Toisen erän alku lupaili jo huomattavasti parempaa pelaamista tyttöjoukkueelta, aloimme luottaa pallollisen peliimme, omaan karvaukseen ja myös puolustuspelaamiseen.
Pientä hätäilyä oli mutta ottelun painopiste rupesi siirtymään toiseen päähän. Tilanteita oli tehdä maaleja mutta vedot joko epäonnistuivat tai pallo karkasi ratkaisevalla hetkellä. 

Kolmannessa erässä mentiin aika tasatahtia päästä toiseen, mutta pojat saivat luotua enemmän paikkoja ja tuottivatkin ongelmia meidän karvauksessa ja puolustuksessa.
Muutamien merkkausvirheiden johdosta pojat veivät ottelun nimiinsä.

Harjoitusotteluiden tarkoitus on harjoitella sitä yhtenäistä pelaamista ja mahdollisesti uusia asioita. Nämä olivatkin meidän ns. Teemat peliin. Olemme ehtineet
harjoitella jonkun verran yhtenäistä pelitapaa ja pikkuhiljaa se alkaa tulemaan esille. Harjoituspeleissä haetaan aina tietysti voittoa, mutta virheitäkin luonnollisesti
tulee ja niitä saa tulla.
Jatkamme harjoitusotteluita tulevana lauantaina Ruskeasuolla pelattavassa turnauksessa. Suunta on ylöspäin.

https://www.youtube.com/watch?v=lRyBqplVQ6Q&feature=youtu.be

06.04.2024Joukkueiden avoimet harjoitukset käynnissä!
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17

Siirry arkistoon »