Finaalit Game 1 & 2 - kotietu valttia viikonloppuna

07.04.2014

SB Vantaan ja SSRA:n välinen Divarin nousukarsintojen finaalisarja käynnistettiin menneenä viikonloppuna kahdella ottelulla. Lauantain avausottelussa Edari oli vahvempi Myyrmäen Urheilutalolla numeroin 5-2, mutta sunnuntain kohtaamisessa Oulussa Rankat Ankat siirsi finaalien ratkaisun tulevaan viikonloppuun ollen parempi luvuin 6-4. 

Game 1 SB Vantaa vs. SSRA 5-2  (1-1, 2-1, 2-0)
Tilastot 

Finaalisarja täpötäydessä Myyrmäen Urheilutalossa käynnistyi vieraskomennossa, kun Oulusta saapunut Ankkalauma otti pelin haltuunsa terävällä liikkeellään. Avausosuma nähtiin ajassa 6:48, kun vieraiden Toni-Matti Koskelo karkasi SB Vantaan hyökkäyspään pallonmenetyksen jälkeen läpiajoon. Edari kuittasi tilanteen kuitenkin tasoihin jo pari minuuttia myöhemmin Philip Ottelinin toimesta ja kun avauserässä ei enempää osumia nähty, siirryttiin erätauolle 1-1 lukemissa. 

SSRA siirtyi toisen erän alussa jälleen johtoon, mutta erän puolivälin jälkeen alkoi ote kääntyä entistä enemmän vantaalaisjoukkueelle. Palkinto työstä saatiin ajassa 32:08 kapteeni Teemu Kolarin ampuessa tasoituksen ja kolme minuuttia siitä Sami Verkkoperän laukoessa kaukaa pallon helpohkosti ohi vieraiden veräjänvartijan. 

Ottelun päätöserään lähdettiin kotijohdossa 3-2 ja kun Valtteri Uusitalo huudatti kotiyleisöä jo kahden minuutin pelin jälkeen, alkoi avauspelin voitto lipua vantaalaisjoukkueen suuntaan. Lopullisen naulan Ankkojen arkkuun tyylitteli Henri Åhman maalinkulmalta ajassa 55:13 ja SSRA:n kiri jäi lopulta melko vaatimattomaksi ottelusarjan avauspelissä. 

allu.jpgOttelun MVP

Edarin ottelun arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin maalivahti Aleksi Paakkari. Haastattelu avauspelin jälkeen luettavissa täältä: Game 1 MVP Aleksi Paakkari

 

 

Game 2 SSRA vs. SB Vantaa 6-4 (2-1, 1-1, 3-2)
Tilastot 

Ottelusarjan toinen ottelu Oulussa alkoi sekin SSRA:n hallinnassa ja kotijoukkue tuuletteli avausmaalia jo ajassa 4:14, kun Matias Luokkanen viimeisteli onnekkaasti ylivoimalla 1-0 johtomaalin. SB Vantaan tasoitus nähtiin hieman erän puolivälin jälkeen Lari Sorsan ampuessa pallon yläpeltiin. Rankat Ankat pääsi heti tasoitusmaalin jälkeen kokeilemaan jo toistamiseen ylivoimalla, mutta Edari hoiti harmittavan kevyehkösti tuomitun rangaistuksen kunnialla pois taululta. Isännät ottivat kuitenkin erätaukojohdon haltuunsa ajassa 15:28, kun J-P Koskelo osui T-M Koskelon syötöstä. 

SB Vantaa pääsi toisen erän alkuun hakemaan tasoitusta ylivoimalla, mutta erikoistilanne takkusi jälleen harmittavaan paikkaan ja SSRA vastasikin pelin seuraavasta maalista J-P Koskelon illan toisen osuman myötä ajassa 29:01. Ajassa 34:20 nousi Edari mukaan peliin, kun Samuli Thamm yllätti helpohkosti kotijoukkueen maalivahdin ja vaikka SB Vantaa onnistui vielä muutaman maukkaan maalipaikan erän loppupuolella järjestämään, lähdettiin toisen pelin päätöserään kotijohdossa lukemin 3-2. 

Vantaalaisjoukkueelle kaadettiin kuitenkin kylmää vettä niskaan heti päätöserän alkuun, kun Rankat Ankat venytti johtonsa jälleen kahteen vain 18 sekunnin pelin jälkeen. Mutta ainoastaan puoli minuuttia myöhemmin toi vahvaan finaalivireeseen yltynyt Philip Ottelin SB Vantaan jälleen maalin päähän, kunnes jälleen hivenen heppoisesti lähetettiin Edarin pelaaja rangaistuspenkille ajassa 42:00. Mikael Kujala vei SSRA:n taas kahden maalin päähän ylivoimaosumalla maalin kulmalta. Sasu Heino viimeisteli SB Vantaan kavennuksen maaliviivalta ajassa 54:22, mutta kun Edari ei muutamasta tolppalaukauksestaan huolimatta enää maalikehikon sisään osunut, viimeisteli Mikael Kujala hattutemppunsa täyteen tyhjään rysään 25 sekuntia ennen päätössummeria tasoittaen samalla sarjan otteluvoitot lukemiin 1-1. 

bum.jpgOttelun MVP 

Edarin ottelun arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin tehot 1+1 tehnyt Samuli Thamm. Haastattelu luettavissa lähiaikoina nettisivuilta.

 

 

 

 

Ottelusarjan kolmas ja ratkaiseva kamppailu pelataan tämän viikon sunnuntaina Oulussa.
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
11.03.2024Joukkueiden try-out harjoitukset
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17
10.11.2023Naisten edustuksen kuulumisia

Siirry arkistoon »