SB Vantaa Edustus - OSW

07.03.2010

Näytöstyyliin lohkovoittoon.

SB Vantaa oli murskaavan ylivoimainen runkosarjan viimeisessä ottelussaan. Jyrän alle jäi Vantaalta pisteen edellisessä kohtaamisessa (7-7) ryöstänyt One Season Wonder (OSW). Espoolaisryhmä oli osaltaan antanut Vantaalle avaimet lohkovoittoon kaadettuaan kotikentällään Lohjan (Losb) edellisellä kierroksella.

Ottelusta oli aistittavissa hyviä fiboja jo alkufutiksista asti. Paikalle oli jo tällä kertaa saapunut yleisöäkin katsomaan hankifutispeliä. Pelikin alkoi räväkästi. Vain 45 s oli pelattu ja Kiviharju pääsi niittaamaan pallon verkkoon Sorvarin kovasta syötöstä vasemmalta laidalta. Lisää vettä kiukaalle heitti Zilliacus ajassa 6.45. Alle puoliminuuttia tästä ja peli jo 3-0. Tekijä Sorvari ja tarjoilijana Kiviharju. 4-0 syntyi 12.04 ajassa, maali Montoselle (2+0) joka ohjasi palloa ilmasta. Syötön laukoi Ahola (1+1). Tämä riitti OSW:n maalivahti Juha Åkelle. Maaliin Leevi Sundberg. Vantaa oli ensimmäisessä erässä todella tehokas paikoissaan, vastustaja ei. Tosin OSW parhaimmat paikat tulivat lähinnä Vantaan virheistä.

Toinen erä oli numeroiden valossa ja muutenkin ottelun tasaisin. Maalinteon aloitti Vantaa. 24.09 Sorvari tekaisi illan toisensa, syöttäjänä jälleen Kiviharju (1+2). Kapteeni Koivunen sai kutinsa maalia kohti ajassa 26.33 ja maalihan siitä silloin tuli. Peli 6-0 ja ottelusta tuli hieman mieleen eräs toisen palloilulajin taannoinen Suomi-USA ottelu. Tämän jälkeen peliin osui jäähysuma. Tästä hyötyi Vantaa joka paukutti yli voimalla Huopalaisen (Sorvari) toimesta 4 vs. 3 pelistä 7-0 osuman 32.47. Tämän jälkeen OSW jälleen vaihtoi maaliin takaisin Juha Åken. Ei ollut helppo päivä olla OSW maalilla. OSW sai ainokaisensa maalinedustalle unohtuneen Vilmusen Simon toimesta ajassa 37.47.

Kun peliä johtaa 7-1 päätös erään tultaessa, saattaa helposti keskittyminen herpaantua ja osumia tulla molempiin päihin vielä useita. Nyt ei kuitenkaan näin käynyt vaan Vantaa pelasi maltilla kolmannenkin erän. Tuloksena Vantaa teki 4 päästi 0. Yhden maalin lahjoitti OSW:n puolustus ja maalivahti Åken yhteistyö. Loppunumerot sivalsivat Ahola, Thamm (1+1), Sorvari (3+2) ja Montonen.

Ottelun lopputuloksena Vantaa siis saavutti runkosarjan piikkipaikan lohkossaan ja on varma saamaan myös tavoitellun 2. karsintakierroksen kotiedun. Nyt joukkue suoriutui haasteestaan hienosti, eikä antanut vastustajalle mahdollisuutta tahi armoa. Kuitenkin, vasta ollaan vain puolivälissä sillä tosipelit alkavat nyt.

Toivottavasti vantaalaiset tulevat sankoin joukoin kannustamaan SB Vantaan takaisin 1. divisioonaan!

-J.E

06.04.2024Joukkueiden avoimet harjoitukset käynnissä!
09.03.2024Kesäleirit kesäkuussa, ilmoittaudu nyt!
18.04.2024Edarin avoimet harjoitukset
29.03.2024Divarinousu katkolla Edarille sunnuntaina
20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
05.03.2024Edari runkosarjan voittoon
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
28.12.2023Edarilla vahva syyskausi - Isot tavoitteet odottavat keväässä
19.12.2023Ilmoittautuminen kevään harrasteryhmiin on käynnissä!
18.12.2023Sääntömääräinen syyskokous 2.1.2024 klo 17

Siirry arkistoon »