Maali-iloittelulla takaisin voittojen tielle

30.11.2013

Lauantai-illan ottelussa SB Vantaan naiset saivat vieraakseen FBC Turun, joka on tällä hetkellä sarjataulukossa toiseksi viimeisellä sijalla. Naisten viimeaikaiset otteet peleissä eivät kuitenkaan antaneet aihetta lähteä otteluun takki edes raollaan. Parin viikon pelitauolla treeneissä keskityttiin oman pelin ja pelihuumorin löytymiseen, ja tämä näkyikin illan pelissä. Vantaalaiset hallitsivat ottelutapahtumia, kaikki kentälliset saivat onnistumisia, ja viimeistelyssä onnistui jopa yhdeksän eri pelaajaa.

Ensimmäisessä erässä kotijoukkue sai hyvän lähdön peliin Kati Kivimaan aloitettua maalinteon Jenni Rautasen syötöstä jo ajassa 01:53, ja turkulaiset saatiin pidettyä Laura Stillin vartioimalta maalilta kaukana. Erän puolessa välissä Rautanen vei Turun maalivahdin glögille ja tilanne 2-0 Vantaalle. Suvi Joutsenen ja Sari Ahlroosin maaleilla erätauolle oli hyvä lähteä mukavantuntuisessa 4-0 johdossa.

Toisen erän alkupuoliskolla FBC Turun Outi Mäkelä kavensi tilanteeksi 4-1, jonka Riitta Lankinen kuittasi heti seuraavassa vaihdossa. Puolitoista minuuttia tästä vieraat kavensivat toistamiseen kotijoukkueen pelatessa löysästi keskialueella, mutta tämän jälkeen ei turkulaisille lisäosumia enää suotukaan. Erän toisella kympillä vastustajan maaliverkkoja heiluttivat Rautanen, Laura Kullaa ja Heli Haapasalmi, tilanne vielä mukavampi 8-2 erätauolle mentäessä.

Viimeistä erää lähdettiin pelaamaan oman puolustuspään kautta, ja tämä onnistuikin hyvin. Vastustaja lisäsi liikettä kentällä, mutta vantaalaisten rutiini ja peli-ilo näkyivät, ja erä vietiin puhtaasti 5-0. Ajassa 44:05 Joutsen seilasi näyttävästi koko kentän läpi, maalivahdin harhautus, kädet ilmaan, ja pelin päätteeksi parhaan pelaajan palkinto taskuun. Tästä innostuneena seuraavassa vaihdossa Rautanen täydensi hattutemppunsa kulmavaparikuvion päätteeksi. Cecilia Bergman, Bea Karling ja Haapasalmi laukoivat Turun aikalisän jälkeen vielä maalin naiseen, joten lopputuloksena selkeä 13-2.

Naisten pelit jatkuvat sunnuntaina, kun vastaan tulee FBT Karhut Porista. Ottelu alkaa klo 15:00 Myyrmäen Urheilutalolla, tervetuloa kannustamaan naiset voittoon!

#77 Heli

20.03.2024Viimeisestä turnauksesta täydet pisteet
04.03.2024Kauden tokavika turnaus paketissa
10.11.2023Naisten edustuksen kuulumisia
06.06.2023Naisten edustuksen kuulumisia
25.09.2022Naisten edustuksen kausi käyntiin
10.04.2022Naisten edustus 1. divarissa kaudella 22-23
21.05.2021Naisten edustus 1. divisioonan C-lohkoon
19.05.2021Naisten edustukseen pelaajia - joukkueen kasaaminen käynnissä
16.04.2021Juha Kuosa naisten edustuksen valmentajaksi
11.04.2021Sinustako naisten edustuksen pelaaja?

Siirry arkistoon »